Jaggerin blogi

- Ota kuva se kestää kauemmin

Arkisto syyskuu 1., 2008

Sitkeän kisa

Kirjoittaja: Harri on 01/09/2008

Tuli Jagella sitten kahdeksas perättäinen Sitkeän kilpailu käytyä. Maastot ja ylituomarin puheet kun oltiin kuultu niin päästiin takas kotia ja kello oli jo yksitoista illalla. Aamulla sitten kello rupesi kesken “voitto-unien” soimaan ja lähdimme matkaan noin neljän aikaan pimeässä…Alku alkoi hyvin eli hirvet löytyi 3 minuutin päästä,kun koira hävesi näkyvistä. No pokutus sitten alkoi 500 metrin päässä ja kesti huikeat 2 minuuttia. Meni muutama minuutti,kun emä ja vasa nousi tielle missä me olimme.Tietenkin minulla vielä oli kamera autossa… No sitten se kuuluisa ralli alkoi eli koira veti 2 tuntia hirvien perässä ja tuntui, että koe taisi mennä sitten taas tähän, niinkuin meni viime vuonna… No mutta ei sillä haukku alkoikin sitten kuulua kun istuimme makkaraa paistellessa,niin parin kilometrin päästä. Menimme sitten lähemmäksi ja lähdimme haukulle. Päästiin aika helposti tuulen alta haukulle ja saimme at:n (ampumatilanteen). No hirvet karkkos sitten ja menivät jonkun sadan metrin päähän. Odottelimme rauhassa ja toinen tuomari lähti hakemaan at:ta. Itse rupesin viheltämään koiraa,jos vaikka saataisiin yhteyden otto.No mutta hirvet lähtivät samalla tulemaan meitä kohti vaikka olimme tuulen päällä. Hirvet lähestyivät 40 metrin päähän ja koira kiersi meidän väliin. Sitten huomasimme,että mukana on myös 8 piikkinen sonni. Koira kävi ottamassa sitten toiseen tuomariin yhteyttä ja katkasimme risun ja  saatin karkko hommattua. Uusinta haukku alkoi ja edessä oli pitkä odotus ja sitkeä kisa pääsi alkamaan kello 11:53. Veimme sitten autolla toisen tuomarin lähemmäksi haukkua ja lähdimme koepaikalle papereiden kanssa ja samalla vähän lounastamaan. Takaisin kun päästiin oli toinen tuomari tehnyt tulet ja haukku kuului juuri ja juuri tulille. Siinä tulen loimutessa ja mahan täydessä lihakeittoa rupesi ramaisemaan ja eikä ihme kun yö unet jäi vähälle,niinkuin joka kerta näissä kokeissa. No pienet tirsat siinä ottaessa ja kellon raksuttaessa illalla toinen tuomari lähti kyydin saavuttaessa kohti kotia. Lähdimme vähän lähemmäksi haukkua autolla ja jäimme noin 700 metrin päähän haukusta ja teimme illan hämärässä tulet. Kuuneltiin kun sorsa miehet rupesi kauempana ammuskelemaan ja haukku sen kun kiihtyi 80 kerrasta 90 kertaan minuutissa. Ajattelin että puita notskiin,täällä kestää vielä vähän aikaan. No 23.30 kuitenkin koira lopetti haukun ja jäi paikalleen odottelemaan. No koe loppui sitten siihen ja ilmoitin koepaikalle että tämä loppu täällä. Rupesin huutelemaan koiraa ja koira tuli kuin tulikin parin kymmenen minuutin päästä luokse. Koepaikalle mentiin ja kaksi koiraa oli vielä metsässä ja arvelin että ollaan 3 parhaan joukossa. No toinen metsässä olleista koirista lopetti ja sain varmuuden toisesta paikasta. Kun viimeinenkin ryhmä oli koiran saanut haukulta pois päästiin palkinnon jaon kautta kotia päin.

Kirjoitettu paikassa kilpailut | Jätä kommentti »

Plogi avattu

Kirjoittaja: Harri on 01/09/2008

Tuli tässä päivän iltatunneilla aukaistua plogi. No kerronpahan vähän itsestäni…Olen 1984 syntynyt ja olen harrastanut metsästystä noin 11 vuotta…Koiria on ollut ikäni kotitalossani ja tällä hetkellä niitä pihalta löytyy kaksin kappalein.Toinen on jo 9-vuotias ja toinen vasta vuoden ja 3 kuukautta.Mutta tarkoitus minun on tänne sivulle lisäillä kaikkenlaisia omakohtaisia kokemuksia ja tarinoita matkan varrella, myöskin hyviä riistareseptejä…

Kirjoitettu paikassa muut | Jätä kommentti »