Uskaltaako??
Kirjoittaja: Harri on 30/11/2008
Joo eli Lauantaina lähettiin Jageria käyttämään metässä. Ite,kun en kerran ole pystynyt vielä rasittamaan jalkaa kunnolla, niin otin isäukon kävely mieheksi mukaan. No käytiin jälet ajelemassa siinä vielä pimeän aikaan ja sitten isäntä lähti tuulen alta koiran kans mehtään talsimaan. Ite kahtelin vähä aikaa ja kun en ole tottunut jäämään tielle odottelemaan, eli vaatetta oli tavalliseen tapaan vähän päällä,niin sehän rupesi palelemaan ja kömmin autoon istuskelemaan. Katoin tutkasta ja kun huomasin koiran olevan 400 metrin päässä menossa minusta, niin starttasin Golffin ja töräytin tietä pitkin linjalle vastaan. Huomasin koiran sen jälkeen olevan menossa minusta 620 metrin päässä ja samassa isäukkeli soittaa,että nyt se on 600 metrin päässä. Eli oli ollut vaan pari sataa metriä mukana ja lähtenyt. Koira oli lähtenyt yksinäisen elukan perään ja kävi yli kilometrissä, mutta oli palannut emän ja vasan jälkiä haisteleen. No isä oli sitten tullut linjan päähän missä minä olin ja koira tuli vähän ajan päästä sen luo. No sitten vaihettiin paikkaa… Eli sama homma koira ja isäukko yölliselle jälelle. Ite jäin oottelemaan autolle. No eihän siinä kauaa menny ku koira oli saanu hirven ylös ja rupesi sievästi haukkumaan ensin muistaakseni 600 metrin päässä ja sitten 900 metrin päässä minusta. Ite tekasin tulet vähä kauemmaksi tien varteen ja rupesin jo aattelemaan,että jos se tuossa pysyis, niin vois koettaa päästä kuvailemaan. No mutta toiveeksi se jäi. Koira haukku aika varovaisen olosesti ja piti taukoja. Johtuisiko varmaan lumesta? No mutta sitten tuli ns. ruuhka-aika ja koira oli vain kaatopaikkatieltä parin sadan metrin päässä. No lähdin antamaan kyytiä kaverille omalle autolleen ja koira oli siinä välissä tullu tielle isäukon luo. No sitten ne oli yrittäny vielä uuvestaan hirvelle, mutta koira oli jo sen verran väsähtänyt,että ei ollut kunnolla enää lähteny hirven mukaan…
No kuhan saa paikat auki sen verran niin pääsis käyttämään itekki koiran mukana. Kiitos tuosta reissusta kuuluu kyl isäukolle ku jakso värkätä, niin saatiin vähä haukkua taas tolle nuorimmaiselle. Kuhan tota lunta ei nyt tulis enää, niin uskaltais koiraki haukkua paremmin. Toki seuraavaalle reissulle koiralla on taas lisää oppia pääkopassa… heh…
Kuvia on tosiaan tulossa lisää kuhan saan sinne uusille sivuilleni sen rungon väsättyä kuntoon. Yhen reseptin lisäilin tonne kuitenkin, joten selailkaa…
- Harri