In to the kyyhkyn-ja sorsan pyyntiin. :D
On kyllä tullut laiskoteltua tässä sen verran tämän blogin osalta, että välistä tuntuupi, että voisi unohtaa koko homman, mutta tuntuuhan tuo kuitenkin välistä siltä, että kun on aikaa/kehtaa/viitsii/saa sellasen inspiraation, että rupeaa hakkaamaan tätä näppäimistyä, niin voihan sitä silloin tänne kirjootellakki tekstiä.
Elikkä lähetäämpä vähä purkaamaan tätä alku syksyä ja alotetaan kyyhkysen pyynnistä. 9.päivä tiistai-iltana huristeltiin emännän kanssa Kärsämäkeen,kun olin pekkasen ottanut kyyhkyn alotukseen. Siinä vähä “menneitä” muisteltiin velipojan kanssa ja “saatettiinhan” sitä muutama “pieni” olutkin ottaa… Tarkalleen en ihan muista kun siitä on jo kuukausi aikaa.
No aamulla ennen viittä nousin ylös ja keittelin kahavit valmiiksi. Aseet ja vermeet kantoon ja emännälle pusu ja jo huristeltiin auto “vakiopaikalle” Kerälän suon lähettyville. Sitten marssimme passiin tuttuun mehtäsaarekkeeseen ja rupesimme oottelemaan kyyhkysiä. No ihan kohtalainen lentohan se oli kuudesta eteenpäin aina sen pari-kolme tuntia. Isompia parvia ei ollut mutta muutaman lintusen poppoita lenteli. Pari hutikutia ja pari osumaa ja siihenhän se maitopotun syönti sitten loppuikin. No kymmenen korvilla lähettiin kotia kohti linnut repussa. Sitten lämmitin saunan ja saatoimpa ottaa olusenkin janoon, kun lämpimässä saunassa istuskelin ja melkeimpä sinne sitten torkahinkin.
No mutta pienet torkut sohvalla ja vähä sapuskaa rinnan alle ja illalla sitten uudestaan lähettiin velipojan ja emännän kanssa kahtelemaan kyyhkysiä, mutta tällä reissulla ei ohikuteja eikä osumia tarvinnu laskia, kun kyyhkyset lentelivät sen verran korkialla… No mutta tällänen oli kyyhkyn alotus konsanaan.
Alla vielä lyhyt pätkä kyyhkyn alotuksesta.
Sitten sinne 20.päivän seutuville. Eli sehän viikonloppu alkoi sillä, että nakkasin töiden jälkeen emännän reissun päälle ja tiedossa oli kunnon hunting weekend! Eli metästystä,metästystä ja metästystä.
Eli golffin perä oli taaseen menossa Kärsämäelle ja metästysvermeitä oli perä täynnä.
Kotona kahtelin, että oli pannoissa virtaa ja lauantaina ensinnä aattelin, että otan koirat mukaan ja metästelen sen mitä metästelen ja käyn pikku lammikoita vain läpi. No 20.päivä aamusella pomppasin jo ylös ja lähin Jaten ja Jagen kanssa mehtään. Ekana laskin Jaggerin kontista ulos ja se kävi sellasen puolen tunnin lenkin ja tuli takas. Sitten parin sadan metrin päässä oli tien yli yhet tuoreet jälet, johonka molemmat koirat laskin irti, mutta Jaggeri ei pysyny kyllä millään Jaten menossa mukana, vaan jäi suosiolla pois ja rupesi tuusailemaan vaan omiaan. No vanha koira aattelin.
Jate meni jonku 3km jälen perässä ja sitten tuli Patolan tielle takas ja otin koiran sieltä kyytille ja ajelin Noposen mäkeen ja vielä päästin koirat sieltä irti. Molemmat lähti eri puolille teitä ja kävivät sellasen puoliska tunnin lenkin. No niin ja sitten kello alkoi olla vasta vähää vaille yksitoista ja vetäsin golffarin äkkiä kotia ja kerkesin vielä hyvin lähtiä sorsan pyyntiin Haapaveelle. Pari sorsaa saatiin aamulennon aikana alas, vaikkakin oli pilvistä, niin sorsat lentivät sen verran korkialla, että aika turha oli kyl ampua. No iltalennolla sitten alku oli tosi huono, mutta sitten hämärän rajamailla rupesi heinikoita tulemaan ja joka ukko sai yhet rätkästyä alas. Eli se meni mielestäni tosi hyvin. Sunnuntaina käytettiin vielä Jatea metässä ja se meni sellaset 6km ensin, josta otettiin koira kiinni ja sitten saatiin yheltä nuolukiveltä haukku aikaan, mutta se ei kestänyt ku puoli tuntia ja mahdollisesti elukka/elukat meni kanavan yli ja koira tuli pois.
Sunnuntaina illallahan se sitten iski kuumeen meikä pojalle ja siinäpä se sitten seuraava viikko menikin maatessa ja sairaana. Töihin ei ollut asiaa ja mikä pahinta sitkiät jäivät myöskin välistä.
No mutta ne meni Jokerin osalta tosi nappiin. Lauantai-iltana laittelin isännälle tilanne tietoja ja soiteltiin. Oli muutama koira enää metässä. Sunnuntaina kuuden aikaan isäntä soitti, että tunti sitten oli ratkennut voitto ja se olihan se mukava kuulla. Koskaan ei oo Jokerilla ne karkelot onnistunu vaan nyt ne sitten onnistu ja voitolla ja kevyesti.
Toki koira oli vielä metässä ja olikohan se kaheksan jälkeen ku ukko sai sen kiinni. No pitihän sitä iltamissa käyä kotosalla voiton kahveilla ja kyllähän ne maistu. Ja olihan tuo ukko meleko onnellinen.
