Jaten syksyn 4 haukku
Viime viikonloppuna, tarkalleen otettuna lauantaina lähettiin Jatea käyttämään Ritomäellä. Hirvihän löytyi suht.koht. nopiasti, kun tultiin maastoon. Toki matka ei ollut kuin 200 metriä ja haukku päsähti päälle. Sanoin heti emännälle, että nyt lähetään kuvaamaan haukkua. No siinähän me kamerat napattiin esille ja käppäiltiin haukulle. Nuori mullikkahan se oli haukussa ja kahteli meitä, kun hiippailimme lähemmä elukkaa… Ei tuo hirviänä meistä välittäny, söi vain. Annoin siinä sitten videokameran emännän hoiviin ja rupesin järkkärillä kuvailemaan elukan touhuja. Aattelin sitten siinä, että öhkäsempä pari kertaa elukalle, jos se sattuisi lähemmä tulemaan. Ja tulihan se. Köpötti parin kymmenen metrin päähän ja kuhan hoksasi meiät, niin tulihan niitä jalaka pareja elukalle. Sinne se paineli ja koira perässä. Meki lähettiin sitten siitä ku ne meni Kajaani tien yli ja lopulta meni joesta yli. No koira onneksi tovin kuluttua palas takas ison tien yli ja otettiin kiinni.
No sittenpä me vaihettiin vähän paikkaa ja mentii Rukavaaran tietämille. No täällä väsättiin sitten kunnon tulet ja syötyämme emäntä lähti koiraa viemään nuotion luolta hakemaan uutta elukkaa. No koirahan sitten tempasi 1,2km päähän ja rupesi haukkumaan. No mitäpä siinä annettiin koiran pari tuntia pokuttaa ja sitten lähin haukulle rämpimään risukkojen läpi. No viheltämällähän sen lopulta sain kiinni, ku olin 15 metrin päässä hirvestä. Ääriviivat vain elukasta hahmotin siellä tiheikössä. No mutta koira tuli pois ja lähettiin kotia kohti.
Tässäpä olisi sitten se haukkupätkä Ritomäeltä ja pari kuvaa…
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Kun kattoo hirven väriä, säkää ja turpaa sivulta, niin sanosin melko varmaksi, että tuo on vasa. Siinä jäi lehmä auton alle, onko tästä nyt kolme viikkoa aikaa.
Voi muuten hyvinkin olla vasa. Oli sen käytös kyllä sen verran omituinen ja heti kun sitä öhkäsi niin tuli kahtomaan meitä. Toki sitten otti jalat allensa.
Itehän ammuin tuon sunnuntaina samoilta nurkilta, yksin se silloinkin oli.
Hyvä, että sait pois sen toikkaroimasta. Olis vielä jonku auton kanssa ottanu yhteen…